Tervetuloa Taitotimantti -blogiini!

Olen Kati, oppimisesta ja onnellisen työelämän rakentamisesta innostunut uudistaja.

Työelämämissioni on vauhdittaa ihmisten ja yhteisöjen oppimista ja uudistumista. Johtajana, valmentajana, coachina ja fasilitaattorina. Uskon, että jatkuva oppiminen on hyvinvoinnin ja kasvun ytimessä. Uudistumiskyky ratkaisee.

Oppimisen mahdollistaminen ja uudistumisen vauhdittaminen yksilön, organisaation ja koko yhteiskunnan näkökulmasta on ollut tehtävissäni työuralla vahvana nimittäjänä. Olen työskennellyt viimeiset 15 vuotta erilaisissa johtamistehtävissä niin liiketoiminnan ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen johtajana kuin toimitusjohtajana. Ja tätä ennen kehitysprojektien johtajana, fasilitaattorina ja tulevaisuustutkijana. Koulutustaustaltani olen tekniikan tohtori tuotantotalouden alalta ja sertifioitu business coach. LinkedIn:ssa lisää tietoa minusta.

Bloggaan työelämän muutoksesta, johtamisesta, oppimisesta ja hyvinvoinnista.  Teen myös Taitotimantti podcastia. Ajatuksiani twitterissä löydät @katifuturist.

Oppiminen ja uudistumiskyky

Onnistumisten tutkiminen auttaa oppimaan

Vuoden alku on kehittymissuunnitelmien valmistelun kulta-aikaa. Kun puhutaan oppimisesta, liian usein keskustelu oppimistavoitteista rajoittuu nykyisen osaamisen heikkouksiin suhteessa arvioituihin tulevaisuuden tarpeisiin. Entä jos lähtökohtana olisi

Jatka lukemista »
Tulevaisuuden työelämätaidot

Etätyön musta surma vai ihana arki?

Etätyöarki monella meistä jatkuu. Näin vuoden alkuun on hyvä hetki tehdä oman arjen inventaariota. Tammikuun alku on perinteistä aikaa uuden vuoden lupauksille. Ja silti: hyvin

Jatka lukemista »
Coaching

Täydellisen johtajan syndrooma

Eniten ongelmia ympärilleen tuottaa täydellinen johtaja. Satuolento, joka on olemassa vain johtajalle itselleen. Suurin riski täydellisen johtajan syndroomalle on toimitusjohtajalla. Valta tutkitusti muuttaa aivokemiaa. Uudistumiskyvyn

Jatka lukemista »
Coaching

Mikä on henkisen uhmavoimasi tila?

Elämän mielekkyydellä on vahva kytkentä toivoon. Jos ei näe toivoa, on vaikeaa nähdä siltaa tarkoituksellisuuteen ja merkitykseen. Olipa kyse työstä tai laajemmin koko elämästä. Ota

Jatka lukemista »
Toimintakulttuuri ja johtaminen

Johtaja mustien joutsenten aikaan

Poikkeustilanteessa punnitaan johtajan arvot ja itsetuntemus. Eettiset valinnat alkavat itsetuntemuksen syventämisestä ja ajattelun tietoisesta laajentamisesta. Johtajan kestävät valinnat Ihmisen luontoon on rakennettu halu auttaa. Toisten

Jatka lukemista »