Onnistumisten tutkiminen auttaa oppimaan

Vuoden alku on kehittymissuunnitelmien valmistelun kulta-aikaa. Kun puhutaan oppimisesta, liian usein keskustelu oppimistavoitteista rajoittuu nykyisen osaamisen heikkouksiin suhteessa arvioituihin tulevaisuuden tarpeisiin. Entä jos lähtökohtana olisi ensin vahvistaa oman osaamisen tunnistamisen ja sanoittamisen taitoja, näkökulmana onnistumisista ja vahvuuksista oppiminen? Osaamisen tunnistaminen ja sanoittaminen Sitran elinikäisen oppimisen kansalaiskyselyn mukaan 40 % suomalaisista ei pidä vahvuutenaan oman osaamisensa […]

Yhdessä oppiminen mahdollistaa menestyksen

Utelias aloittelijan mieli on jokaisen johtajan ja asiantuntijan – myös seniorin – paras ystävä. Se mikä ennen toimi loistavasti johtamisessa tai asiantuntijatyössä, voi olla nykyään enemmänkin taakka ja hidaste. Uudistumiskyky on yhdistelmä nöyryyttä ja rohkeutta. Säilyykö into oppia läpi työuran? Ikä ei kerro suoraan osaamisesta tai oppimiskyvystä. Toivoisin, että ikä ei kertoisi myöskään oppimismotivaatiosta ja […]