Johtaja mustien joutsenten aikaan

Poikkeustilanteessa punnitaan johtajan arvot ja itsetuntemus. Eettiset valinnat alkavat itsetuntemuksen syventämisestä ja ajattelun tietoisesta laajentamisesta.

Johtajan kestävät valinnat

Ihmisen luontoon on rakennettu halu auttaa. Toisten auttaminen tuo myös itselle mielihyvää. Ihminen on enemmän kuin yksilö. Ihminen on yhteisön jäsen ja tarve kuulua yhteisöön on perustarve. Rutger Bregmanin ”Hyvän historia” sanoittaa hienolla tavalla sitä, miten ihmisen perimmäinen tarkoitus on olla hyvä. Jos et muuta tiedä, usko toisesta parasta.

Miten vastuullisuus näkyy arjen johtamisessa, suhteessa omaan henkilöstöön, asiakkaisiin ja myös kilpailijoihin? Käyttääkö johtaja keinoja kaihtamatta tilaisuudet hyödyksi peitotakseen kilpailijansa ja ottaa kaikki irti omasta henkilöstöstä? Vai onko henkilöstön hyvinvointi keskeinen tavoite?

Tyytyväisen asiakkaan takana on hyvinvoiva henkilöstö. Kilpailija voi olla toisessa tilanteessa tarpeellinen kumppani. Valintojen seuraukset kaikuvat kauas.

Muutostilanteissa kerätään satoa yhteisön luottamuspääomasta ja maksetaan hintaa, jos kaveri on jätetty. Vielä toistaiseksi suomalaisen yhteiskunnan vahvuus on luottamuksen taso. Siitä on todella syytä pitää kiinni ja kaikin keinoin rakentaa, sillä yhteisöllisen uudistumisen perustana on luottamus ja liimana empatia.

Kyky luoda toivoa, rohkeus toimia ja halu oppia

Johtajan tehtävänä on pystyä kasvattamaan pahoina päivinä kykyä nähdä kaiken mustan keskellä hyvää.  Kyky luoda toivoa epävarmuudessa. Johtaa akuuttia tilannetta ja rakentaa samaan aikaan siltaa tulevaisuuteen.

Tarvitaan johtajia, jotka ovat samaan aikaan vahvoja ja uskaltavat näyttää inhimillisen haavoittuvuutensa. Vahva ja herkkä, empaattisesti jämäkkä johtaja.

Rapatessa myös roiskuu. Pitää tehdä päätöksiä vajavaisin tiedoin ja hyväksyä epäonnistumiset. Tärkeintä on kyky oppia ja rohkeus tarpeen mukaan myös epävarmuudessa reivata kurssia.

Jokainen johtaja tarvitsee ajattelukumppaneita

Mustimmallakin pilvellä on kultareuna. Ehkä korona pandemia on meille tarpeellinen harjoitus taistelussa huomattavasti isomman luokan haastetta, ilmaston muutosta vastaan. Korona tuskin jää viimeiseksi mustaksi joutseneksi.

Epävarmuuden ajassa matkustaa levollisimmin johtajan kanssa, joka on empaattisesti jämäkkä. Johtaja, joka työskentelee jatkuvasti syventääkseen itsetuntemustaan, vahvistaakseen energiaansa sekä oppiakseen uutta.

Kun toimintaympäristö muuttuu koko ajan ja ongelmat ovat pirullisen systeemisiä, jokainen johtaja tarvitsee ajattelukumppaneita – valmentajia, mentoreita tai coacheja. Rikastava vuorovaikutus ajattelukumppanin kanssa on erityisen tärkeää muutostsunamissa. Kriisitilanteessa voi johtajankin olla vaikeaa nähdä aurinkoa, tai edes valon pisaroita. Ajattelukumppani auttaa laajentamaan omaa mielen maisemaa.

Lujasti lempeät ja itsensä tuntevat johtajat, jotka tekevät töitä laajentaakseen omaa ajatteluaan, pystyvät vahvistamaan yhteisön voimavaroja ja uudistumiskykyä. Mustien joutsenten ajassa se on kultaa.

Jaa:

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email
Share on whatsapp

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *